Logistiikka ja työmaapalvelut – Kiema Logistics Rakentamisen logistiikka- ja työmaapalvelut eivät ole kehittyneet 2000- luvulla samassa tahdissa kuin elementti- ja valmisosarakentaminen. Rakennustuoteteollisuuden prosessit ovat nopeutuneet ja komponenttivalmistus on siirtynyt työmailta tehtaille.

KIEMA Logistics tarjoaa logistiikka- ja työmaapalvelujen reaaliaikaista kokonaislogistiikan hallintaa. Se tuo projektille merkittäviä säästöjä, kun se
suunnitellaan ennalta, ennen työmaiden perustamista ja urakkakilpailujen järjestämistä. Työmaiden materiaalivirtoja, kuljetuksia, kalustoa ja työntekijöitä
voidaan ohjata älykkäällä tietotekniikalla ja managerin logistiikkahenkilöstön johtamina.

KIEMA Logistics -palvelu kattaa reaaliaikaisen materiaalivirtojen ohjaamisen Evianet Solutions Oy:n räätälöimin tietoteknikkasovelluksin. Logistiikka- ja työmaapalvelujen tuottajana ja yhteistyöyrityksenä on Etelä-Suomen Rakennuslogistiikka Oy, jonka henkilöstö on harjaantunut logistiikka- ja työmaapalvelujen tuottajana jo yli kymmenen vuoden ajan.

KIEMA Turvallisuuskoordinaattori -palvelut Rakennuttajan on nimettävä hankkeeseen turvallisuuskoordinaatori. Hän toimii rakennuttajan, ‎ei päätoteuttajan edustajana. Koordinaattorin on tehtävä yhteistyötä rakennushankkeen suunnittelijoiden ‎ja päätoteuttajan kanssa rakennustyön työturvallisuuden ja työntekijöiden terveyden varmistamiseksi ‎suunnittelussa ja rakennustyön toteuttamisessa. Tehtäviin kuuluu huolehtia rakennuttajalle asetuksessa ‎säädetyistä velvoitteista.